JATKOA: Insuliinierityksen ultradiaaneihin oskillaatioihin

(LÄHDE: Ultradian Oscillations of Insulin Secretion in Humans
Chantal Simon and Gabrielle Brandenberger Author Affiliations
From the Laboratoire des Régulations Physiologiques et des Rythmes Biologiques chez l’Homme, 67085 Strasbourg Cedex, France )

JATKOA edelliseen: Ultradiaanien oskillaatioitten suhde nopeisiin oskillaatioihin
Relationship with the rapid oscillations.

Tarkoituksella analysoida näiden kahden rytmisen ISR- komponentin välisiä suhteita mitattiin plasman insuliinia 2 minuutin näytteenottomenetelmillä neljältä henkilöltä, joilla oli jatkuva enteraalinen ravitsemus 8 tunnin ajan.
To analyze the relationship between the two rhythmic components of ISR, plasma insulin was measured with a 2-min blood-sampling procedure in four subjects studied during continuous enteral nutrition for 8 h.
Insuliinin erittymisen dynamiikkaa kuvattiin sen puoliintumista mittaavilla menetelmillä
A deconvolution method based on a biexponential disappearance rate of insulin, assuming half-lives for insulin of 2.8 and 5 min with a fractional slow component of 28% (19), was used to quantify the dynamics of insulin secretion.

Hitaat insuliinin oskillaatiot johtuivat osittain nopeitten ISR-pulssien hitaasta rytmisestä amplifioitumisesta.
The plasma insulin and estimated ISR profiles from one subject are represented in Fig.2, which shows that the slow insulin oscillations are partly due to a slow rhythmic amplification of rapid ISR pulses

Spektraalianalyysi ISR-profiilista paljasti kaksi merkitsevää rytmistä komponenttia, jossa toisessa oli keskimäärin 48- 96 minuutin jaksollisuus ja toisessa 6- 12 minuutin jaksollisuus. Kaikenkaikkiaan nämä tutkimustulokset viittaavat siihen, että insuliinin eritys organisoituu ajallisesti analogisesti luteinisoivan hormonin( LH) tai kasvuhormonin(GH) erittymismallin tapaan, sillä niillä molemmilla on havaittu sekä nopeitten että hitaitten erityspulsaatioitten olemassaoloa.
Spectral analysis of the deconvoluted ISR profiles confirmed the presence of two significant rhythmic components: one with a mean periodicity of 48–96 min, the other with a mean periodicity of 6–12 min. Altogether, these results indicate that the temporal organization of insulin secretion is analogous to that of luteinizing hormone or growth hormone, for which the presence of both rapid and slow secretory pulses has been demonstrated (20,21).


Suhde UNEEN ja SYMPATOVAGAALISEEN aktiivisuuteen Relationship with sleep and sympathovagal activity.

• Sirkadiaanisen rytmin ohella uni ilmentää ultradiaania osatekijää, joka vastaa kahden perusunitilan NREM ja REM- unijaksojen vaihteluista. REM-NREM-sykleihin liittyy sympatovagaalisen tasapainon sisäisia vaihteluita . Tällä unen ultradiaanilla osatekijällä on keskimääräinen jakso 80- 20 minuuttia, mikä on lähellä niitä jaksoja, joita ISR:lle on raportoitu.

Beside a circadian rhythm, sleep presents an ultradian component, which is responsible for the alternation of the two basic sleep states, non–rapid eye movement (NREM) sleep and rapid eye movement (REM) sleep. The REM-NREM cycles, which are associated with inverse fluctuations of sympathovagal balance (22,23), have a mean periodicity of 80–20 min close to that reported for ISR.

• Kun on tehty spektraalianalyysejä uni-EEG-aktiivisuuksista, saa uniprosesin dynaamisia kuvauksia ja niissä osoitettu , että syvän unen aikaisen delta-aallon aktiivisuus ( 0.5- 3.5) omaa samanlaista jaksollisuutta.

Using spectral analysis of the sleep electroencephalographic (EEG) activity, which provides a dynamic description of sleep processes, it has been demonstrated that the delta wave activity (0.5–3.5 Hz), which characterizes the depth of sleep, oscillates with a similar period (24).

• Aiemmin tutkijat ovat osoittaneet, että plasman glukoosin ja ISR:n oskillaatiot amplifioituvat 150% unen aikana ilman mitään frekvenssin modifioimista. Tämä amplifioituminen ei ole mitään endogeenisen sirkadiaanisen kellon vaikutusta, koska sitä esiintyy minkä tahansa unijakson aikana. Tutkijat tekivät spektraalianalyysejä ja uniEEG-tutkimuksia voidakseen paremmin arvioida glukoosin ja ISR:n oskillaatioitten ja unen rakenteen ja ultradiaanisten osatekijöiten ajallista linkkiytymistä.

We previously established (25) that the oscillations of plasma glucose and ISR are amplified by about 150% during sleep without any modification of their frequency (Fig. 1). This amplification is not an endogenous circadian clock effect since it occurs whatever the time of sleep. To better evaluate the temporal link of the glucose and ISR oscillations with the internal structure of sleep and its ultradian component, we used spectral analysis of sleep EEG.

• Edelleen tehtiin spektraalianalyysiä sydämen EKG:n R-R intervallista 5 minuutin jaksoilta laskettaessa sydämenrytmin vaihtelevuuden erilaisia indeksejä- niitten arvellaan heijastavan sympatovagaalista tasapainoa.

Concomitantly, spectral analysis of cardiac R-R intervals over 5-min periods was used to calculate various indexes of heart rate variability, thought to reflect the sympathovagal balance. In particular, we calculated the ratio between the power densities in the low-frequency (LF: 0.04–0.15 Hz) to the high-frequency (HF: 0.15–0.50 Hz) bands.

• Tutkijoilla oli yhdeksän koehenkilöä enteraalisella ravitsemuksella. Heiltä katsottiin plasman glukoosipitoisuudet, ISR arvioitiin plasman C-peptidistä ja sydämen rytmin vaihtelevuusindeksit mitattiin eri univaiheissa ja havaittiin , että keskeyttymättömien NREM unijaksojen aikana esiintyi hidasaaltounta (sws, slow wave sleep).

To establish the time courses of plasma glucose levels, ISR estimated from plasma C-peptide, and heart rate variability indexes during the different sleep states, we selected for each of nine subjects studied during continuous enteral nutrition, uninterrupted NREM sleep episodes containing slow-wave sleep (SWS).

• Kuvassa on unimallit ja mittauslöydöt. Kuten odotettuakin delta-aktiivisuuden oskilloiminen, mikä heijasti unen syvenemistä ja kevenemistä, ja LF/HF suhteen oskilloiminen olivat kytkeytyneet toisiinsa ja vaihtelivat päinvastaisesti, lähinnä siten, että SWS:n aikana vallitsi parasympaattinen tonus.

Figure 3 illustrates the mean normalized profiles of sleep pattern obtained in the nine subjects, together with the concomitant LF/HF ratio, ISR, and plasma glucose profiles. As expected, the oscillation of delta wave activity, which reflects sleep deepening and lightening, and the oscillation of LF/HF ratio were coupled and varied in opposite ways, with a predominant parasympathetic tone during SWS.

• Päinvastoin taas keskimääräiset glukoosi ja ISR-profiilit eivät osoittaneet mitään merkitsevää vaihtelua syvän unijakson aikana, mikä viittaa siihen, että delta -aaltoaktiivisuus ei triggeröi niin ISR kuin glukoosinkaan oskillaatioita.

• Yksilöllisten käyrien tarkastelu vahvistaa, että insuliinierityksen vaihtelut eivät olleet assosioituneet systemaattisella tavalla myötaseuraaviin delta-aalto-aktiivisuuksiin. Päinvastoin unen syvenemiseen liittyi laakso, tai piikki tai lisääntymä tai alenema ISR:ssä, mikä selittää sileyden keskimääräisissä käyrissä. ( Oma selitys: Verensokerin homeostaasin säätelykomponentit säilyttävät reagointivalmiutensa, vaikka on syvä unitila. Unitila ei pysty lamaamaan tai “unettamaan” valmiustilaa, milteinpä päinvastoin, mikä on vitaali vaatimus).

By contrast, the mean glucose or ISR profiles did not show any significant variation during deep sleep, indicating that the oscillations in delta wave activity trigger neither ISR nor glucose oscillations. Inspection of the individual profiles confirmed that the fluctuations of insulin secretion were not systematically associated with concomitant oscillations in delta wave activity. Conversely, sleep deepening was associated with a valley, a peak, an increase, or a decrease in ISR, which explains the smooth aspect of the averaged curves. Insuliinin eritystahdin oskilloimiset ja GLP-1 peptidi ISR oscillations and glucagon-like peptide-1.

• Glukagonin kaltainen peptidi (GLP)  on peptidihormoni, jota erittyy suoliston limakalvosta vasteena aterian syömiseen tai glukoosin syömiseen. Sen tunnetaan toimivan kuin inkretiinihormoni, ja vahvistavan glukoosin stimuloimaa insuliinin vapautumista ja sen on osoitettu lisäävän beeta-solujen herkkyyttä ultradiaanisille, pienille,  glukoositapahtumille niissä potilaissa, joilla on viallinen glukoositoleranssi.

Glucagon-like peptide-1 (GLP-1) is a peptide hormone secreted by the intestinal mucosa in response to meal or glucose ingestion (26). It is known to act as an incretin hormone, potentiating glucose-stimulated insulin release and has been shown to increase β-cell sensitivity to minor ultradian glucose excursions in patients with impaired glucose tolerance (27).

• GLP-1 erittyy myös pulsoivalla tavalla ja sen jaksoilla on korkea frekvenssi. Tutkijat selvittivät kuudelta 20- 26 vuotiaalta terveeltä mieheltä, jos nämä GLP-1 eritykset ilmentäisivät myös ultradiaanista vaihtelua, joka saattaisi moduloida ISR-oskillaatiota. Miehiltä tutkittiin GLP-1 peptidin plasmapitoisuuksia ja ISR. He olivat jatkuvassa enteraalisessa ravitsemuksessa kokeen aikana ja verinäytteet otettiin 10 minuutin näytteenkeruuproseduurissa.

GLP-1 itself is secreted in a pulsatile manner with a high-frequency periodicity (28). In order to establish whether GLP-1 secretion also presents ultradian fluctuations that could modulate the ISR oscillations, GLP-1 plasma levels and ISR were determined in six healthy male subjects (20–26 years) studied during continuous enteral nutrition with a 10-min blood-sampling procedure.

• GLP-1(5-36 amidi) mitattiin eräällä radioimmunologisella tekniikalla. Artikkeliin on liitettynä erään koehenkilön tulokset. P-GLP-1, ISR ja glukoosikäyrät

GLP-1 (7–36 amide) was measured by radioimmunoassay with an intra-assay variation coefficient of 6% (Peninsula, San Carlos, CA). Plasma GLP-1, ISR, and glucose profiles obtained in one subject are illustrated in Fig. 4.

• GLP-1 ilmensi epäsäännöllisiä fluktuaatioita verrattuna glukoosin ja insuliinineritystahdin (ISR) säännöllisiin oskillaatioihin.

Contrasting with the regular oscillations observed for glucose and ISR, the GLP-1 profile exhibited irregular fluctuations.

• Pulsseja analysoitaessa todettiin noin 5 merkitsevää pulsaatiota 8 tunnin kokeessa. Näillä pulsseilla oli keskimääräinen jakso 45- 70 minuuttia yksilöstä riippuen. Niiden suhteellinen amplitudi oli 22,8 %. Analyyttisesti ei voitu osoittaa mitään systemaattista assosioitumista GLP-1 vaihteluitten ja insuliinin tai glukoosin oskilllaatioitten kesken.

Pulse analysis revealed the presence of 5.0 ± 0.8 significant pulses during the 8-h experiment. These pulses had a mean period of 45–70 min depending on the subject. Their relative amplitude was 22.8 ± 2.1%. Coincidence analysis did not reveal any systematic association between the GLP-1 fluctuations and the insulin or the glucose oscillations.


JOHTOPÄÄTÖS_ CONCLUSION

• Insuliinin erittymistä luonnehtii monimutkainen ajallinen järjestäytyminen, missä havaitaan kaksi rytmistä komponenttia: nopeita pulsaatioita, jotka liittyvät hitaampiin ultradiaanisiin oskillaatioihin, jotka taas ovat selvimpinä esillä insuliinin eritystä stimuloitaessa.

• Ultradiaaneja rytmejä samankaltaisin jaksoittumin on havaittu useissa fysiologisissa prosesseissa, joilla taas puolestan ei ole mitään ilmiselvää kytkeytymistä näihin ISR oskillaatioihin. Tämä taas viittaisi siihen, että ei ole mitään yhtä ja ainoaa ja yleistä pulssin generaattoria ( pace maker). Mikä tahansa mekanismi tässä sitten on kyseessä eri tiedoista käsin voidaan päätellä että insuliinin erityksen tahdin sirkulaarisellä rytmillä on toiminnallista merkitystä.

Insulin secretion is characterized by a complex temporal organization with two distinct rhythmic components, rapid pulses being associated with slower ultradian oscillations that are best seen when insulin secretion is stimulated. Ultradian rhythms with similar periods have been identified for numerous physiological processes with no evident coupling with ISR oscillations, which does not support the view of one common pulse generator. Whatever the mechanisms involved, different data suggest that the ISR circhoral rhythm has functional significance.

ALKU: Insuliininerityksen ultradiaanit oskillaatiot

(LÄHDE: Ultradian Oscillations of Insulin Secretion in Humans
Chantal Simon and Gabrielle Brandenberger Author Affiliations
From the Laboratoire des Régulations Physiologiques et des Rythmes Biologiques chez l’Homme, 67085 Strasbourg Cedex, France )

Abstrakti

• Monelle endokriiniselle systeemille on ultradiaaninen rytmisyys luonteenomaista.

Ultradian rhythmicity appears to be characteristic of several endocrine systems. 

• Insuliinin vapautuminen on multioskillatorinen prosessi- tämä tunnetaan muiltakin hormoneilta. Insuliinilla on nopeapulssisia 10 minuutin ja sitten hitaampipulssisia ultradiaanisia oskillaatioita (50- 120 min)

As described for other hormones, insulin release is a multioscillatory process with rapid pulses of about 10 min and slower ultradian oscillations (50–120 min).

• Tämä mekanismin taustoja ei tarkoin tunneta: ISR on lyhennys sanoista insuliinin sekretorinen tahti ja tässä ilmenee ultradiaaniset kirkoraaliset oskillaatiot, jotka muodostuvat osaltaan nopeitten pulsaatioitten amplifioitumisesta.

The mechanisms underlying the ultradian circhoral oscillations of insulin secretion rate (ISR), which arise in part from a rhythmic amplification of the rapid pulses, are not fully understood.

• Ihmisessä esiintyy samoissa jaksorajoissa myös REM ja non-REM (NREM) jaksojen vaihtelu unisyklin aikana ja sympatovagaaliseen tasapainoiluunkin on liittynyt vastavuoroinen oskillaatio.

In humans, included in the same period range is the alternation of rapid eye movement (REM) and non-REM (NREM) sleep cycles and the associated opposite oscillations in sympathovagal balance.

• Unen aikana glukoosi ja ISR oskillaatiot amplifioituivat 150%, mutta REM ja NREM unisyklit eivät liittyneet glukoosi- ja ISR ultradiaaneihin oskillaatioihin . Viimeksi mainittu ei korreloinut myöskään sympatovagaalisen tasapainottelun ultradiaanisiin oskillaatioihin, kuten on päätelty sydämen R-R- intervallin spektraalianalyyseistä tai GLP-1 plasmapitoisuuksien heilahteluista. GLP-1 on inkretiinihormoni, jonka tiedetään vahvistavan glukoosilla stimuloituvaa insuliinia. Muitakin rytmisiä fysiologisia prosesseja tutkitaan parhaillaan, jotta saataisiin selville, mikä suhde niillä on ultradiaaniseen insuliinin vapautumiseen.

During sleep, the glucose and ISR oscillations were amplified by about 150%, but the REM-NREM sleep cycles did not entrain the glucose and ISR ultradian oscillations. Also, the latter were not related to either the ultradian oscillations in sympathoagal balance, as inferred from spectral analysis of cardiac R-R intervals, or the plasma fluctuations of glucagon-like peptide-1 (GLP-1), an incretin hormone known to potentiate glucose-stimulated insulin. Other rhythmic physiological processes are currently being examined in relation to ultradian insulin release.

• Siis näitten nopeitten, joka 5 – 10 minuutti esiintyvien insuliinipulssien lisäksi, erittyy insuliinia hitailla ja laajemmilla ultradiaanisilla oskillaatioilla, joiden jakso on 50- 120 minuuttia ja näitä esiintyy sekä ihmisellä että eläimillä.

In addition to the rapid insulin pulses that recur every 5–10 min, slow and large ultradian oscillations of insulin secretion with a period range of 50–120 min have been described in both humans and animals.

• Näitä oskillaatioita nähdään parhaiten tilanteessa, kun insuliini stimuloituu ja niitä on havaittu aterian syömisen jälkeen, tai jatkuvan enteraalisen ravitsemuksen aikana ja suoneen annetun glukoosi-infuusion aikana. Ne ovat myös läheisesti liittyneet plasman glukoosikonsentraation samanlaisiin oskillaatioihin.

These oscillations are best seen in situations of insulin stimulation, and have been observed after meal ingestion (1), during continuous enteral nutrition (2), and during intravenous glucose infusion (3). They are closely associated with similar oscillations of plasma glucose concentration.

• Artikkeliin liittyvä kuva osoittaa insuliininneritystahdin (ISR) profiilin arvioituna plasman C-peptidin tasoista ja myötäseuraavan glukoosin profiilista eräällä koehenkilöllä, joka sai enteraalista ravitsemusta 24 tunnin ajan; verinäytteitä otettiin 10 minuutin välien.

Figure 1 shows the insulin secretion rate (ISR) profile estimated from plasma C-peptide levels as proposed by Eaton (4) and the concomitant glucose profile obtained in one subject studied during continuous enteral nutrition in an experiment lasting 24 h with blood sampling at 10-min intervals.

• Tällaisissa olosuhteissa oskillaation keskimääräinen amplitudi saavuttaa 50% keskimääräisestä tasostaan ISR:n suhteen ja 20% glukoosin suhteen

In these conditions, the mean amplitude of the oscillations reaches 50% of the mean levels for ISR and 20% for glucose.

• Aterianjälkeisessä tilanteessa niitten amplitudit ovat maksimaalisia heti kun ruoka on sulanut ja sitten laskevat progressiivisesti.

In the postprandial state, their amplitude is maximal immediately after food ingestion and then decreases progressively (1).

• Näyttää siltä että näillä ultradiaanisilla oskillaatioilla- eikä vain niillä nopeilla oskillaatioilla- on myös funktionaaliosta merkitsevyyttä, sillä intermittoiden administroituvan insuliinin vaikutus oli vahvemmin hypoglykemisoiva verrattuna jatkuvasti administroituvaan insuliiniin, vaikka se tuli samalla keskimääräisellä tahdilla.

The higher hypoglycemic effect of intermittent insulin administration, as compared with constant administration at the same average rate (5,6), suggests that, like the rapid pulses, these ultradian oscillations may have a functional significance.

• Toisaalta on kuvattu tyypin 2 diabetespotilailla glukoosin ja ISR:n käyttäytymismallin muuntumisia ja jo silloin kun glukoosinsieto on vain minimaalisesti huonontunutta, löyhtyy se tiukka kytkentä, mikä vallitsee glukoosin ja ISR pulsaatioitten kesken.

On the other hand, alterations in the glucose and ISR patterns have been described in patients with type 2 diabetes (7,8), and the tight coupling between glucose and ISR pulses is altered even in conditions where glucose tolerance is only minimally impaired (9).

• Jo varhaisessa vaiheessa, kun beeta-solu alkaa huonontua toiminnaltaan, on näitä muuntumisia jo tapahtunut, mutta onko niillä hyperglykemian alkamisessa patogeneettistä osuutta, sitä pitää tarkemmin määritellä.

Whether these alterations, which occur early in the course of β-cell dysfunction (10), play a pathogenetic role in the onset of hyperglycemia is yet to be determined.

• Periodisesti eli jaksoittaisesti moduloivat signaalit aiheuttanevat laajamman vasteen kohdesolussa kuin vakiosignaalit .

Periodically modulated signals are thought to induce a larger response by the target cell than constant signals (11).

• On arveltu, että oskillatorisilla insuliinin infuusioilla on vahvempi estävä teho maksaperäiseen glukoosin tuotantoon. Tai sitten ne saattavat lisätä glukoosin soluunottoa reversoimalla insuliinireseptorien vaimennussäätymistä tai koska ne synkronoituvat intrasellulaaristen prosessien periodisiin oskillaatioihin. Sellaiset sirkulaariset oskillaatiot ovat useille intrasellulaarisille prosesseille luonteenomaisia. Näihin kuuluu myös entsyymien (erityisesti ATP) tai proteiinisynteesin aktiivisuus.

It has been suggested that oscillatory insulin infusion has a more potent inhibitory effect on hepatic glucose production. Alternatively, it might enhance glucose uptake by reversing downregulation of insulin receptors or due to its synchrony with periodic oscillations of intracellular processes. Such circhoral oscillations are characteristic of numerous intracellular processes, including enzyme activities (specifically ATP) or protein synthesis (12).

• Yksityiskohtainen ultardiaania insuliinin oskillaatiota kehkeyttävä mekanismi ei ole täysin ymmärrettyä. Etenkään ei ole pystytty selvittämään, onko glukoosin oskillaatioilla aktiivia osuutta ISR-oskillaatioihin vai onko ISR-oskillaatiot generoituneet itsenäisesti jollain intrapankreaattisella pacemakerilla.

The precise mechanisms that generate the ultradian insulin oscillations are not fully understood. In particular, it is not established whether the glucose oscillations have an active role in the origin of the ISR oscillations or whether the latter are independently generated by an intrapancreatic pacemaker.

• ISR oskillaatiot ovat säilyneitä haiman siirrännäisessä tai ne esiintyvät denervoiduissakin saarekesolujen autografteissa. Tämä viittaa siihen, että niitten alkuperä EI ole riippuvainen keskushermostosta (CNS) eikä ne myöskään vaikuta olevan mukana hormonaalisessa vastapäissäätelyssä (counterregulation hormones) .

ISR oscillations persist after pancreas transplantation (13) or in denervated islet cell autografts (14), which suggests that their origin does not depend on the central nervous system; also, they do not seem to involve the counterregulatory hormones (3).

• ( Selitykseni: Siis ne generoivat kuin neuroninen aivo EEG olematta kuitenkaan yhteydessä aivon EEG oskillatioihin. Olen aina pitänyt näitä soluja aivosatelliittina, koska niiden on varustettava aivo glukoosilla ja sijaittava aivosta kuin Pluto Maasta tai vice versa. Toisaalta neuronikudos ei omaa sykkeellisyyttä erotettuna miljööstä, vaan lamaantuu. Mutta sydänsolut taas omaavat sykkeellisyyden, koska niillä on pacemakerluonne. Siinä saareke on taas sydämen kaltainen).

• Matemaattiseen malliin perustaen on oletettu, että oskillaatiot voisivat johtua insuliini-glukoosi takaisinsyöttölinkin instabiliteetistä.( tai kuin maan liike avaruudessa, eräänlainen  kaukaa säätyvä liikkeen huojuminen tietyissä rajoissa.

Based on a mathematical model, it has been hypothesized that they could result from instability in the insulin-glucose feedback loop (15,16).

• Tämä nonlineaarinen malli, mikä perustuu erilaisiin ajallisesti viivettä osoittaviin takaisinsyöttölinkkeihin (glukoosi stimuloi insuliinin erityksen, insuliinin stimuloi glukoosin soluun oton ja estää maksan glukoosin tuotannon ja glukoosi stimuloi omaa soluunottoaan) , ilmentää itseään ylläpitäviä oskillaatioita, kun simuloidaan vakioista glukoosi-infuusiota; tämä käy johdonmukaisesti ilmi useista kokeellisista tiedoista.

This nonlinear model, which is based on different time-delayed feedback loops (glucose stimulates insulin secretion, insulin stimulates glucose uptake and inhibits hepatic glucose production, and glucose stimulates its own uptake), exhibits self-sustained oscillations when a constant glucose infusion is simulated and is consistent with several experimental data.

• Kuitenkaan tämä ei selitä joillain 2 tyypin diabeetikoilla esiintyviä glukoosin pulsaatiota, joista puuttuu kaikki myötäoskillaatiot.

Yet, it does not account for the existence, in some type 2 diabetic patients (7), of glucose pulses in the absence of any concomitant oscillations.

• Intrapancreaattisen pacemakerin ( haimansisäisen tahdistajan) olemassasoloa ei voida sulkea pois.

The existence of an intrapancreatic pacemaker cannot be excluded.

• Chou et al. ovat tunnistaneet matalajaksoisia insuliinin oskilloimisia koe-eläimen perifusoiduissa haimasolusaarekkeissa ja niiden jaksot olivat 50- 100 minuuttia. Ultradiaaneja rytmejä on kuvattu myös lukuisissa fysiologisissa prosesseissa hormonien vapautumisiissa, kuten norepinefriinillä ja samoin myös käytöksellisissä, gastrointestinaalisissa ja uniprosesseissa, mikä viittaa siihen, että vaikuttamisiin osallistuu toisiakin kontrollimekanismeja, vaikkakaan ei ainoita.

Chou et al. (17) have identified low-frequency insulin oscillations in perifused rat pancreatic islets with a period ranging from 50 to 100 min. Ultradian rhythms have also been described for numerous physiological processes—hormonal release, such as norepinephrine (18), as well as behavioral, gastrointestinal, and sleep processes (12)—indicating that other control mechanisms, although not exclusive, may be involved.
JATKUU