SBU kirjoittaa miten vaikea on määrittää diabetesruoka

Dietetiikan opintojen aikana havaitsin, että on ylipäätänsä vaikea hahmottaa, MITÄ IHMISET SYÖVÄT RAVINNOKSEEN. Ensinnäkään terve ihminen ei paljon muista, mitä on kymmenen viime päivän aikana sattunut syömään. Juuri ja juuri ehkä muistetaan pääravinto, koska sen ostamisesta on joitain kuitteja vihjeenä, mutta harva panee mieleensä milloin mitäkin välipalaa nauttii huomaamattaan. Suuri perustyö kaikessa ravintoneuvonnassa on alkutyö, jossa tehdään potilaat tietoiseksi omista syömistottumuksistaan ja muistamaan ja kirjoittamaan ruokapäiväkirjaan kaikki mitä vuorokauden aikana syö. Näin on suurella vaivalla ja kärsivällisyydellä saatu kokoon tietoa , jonka sitten voi käsitellä datorisesti ja laskea sisällöltään energia-aineiden, veden ja ravintoaineiden suhteen. Jokainen dietistioppilas joutui ensi alkuun laskemaan OMAN dieettinsä sisällön, ravintoarvon ja energiaprosentit, rasvojen jakaantumisen, energiaa-aineiden ( proteiinit, hiilihydraatit, rasvat) osuudet päivän energiasta (E%) ja ravintoaineiden määrät, hivenaineet, mineraalit, vitamiinit. Sitten kun on saanut nämä tiedot kokoon, voi verrata tuloksia yleisiin ravitsemussuosituksiin.
Sitten aiheeseen diabetes: Diabeetikolla on ERILAINEN aineenvaihdunnallinen alkuasema.

SBU kirjoittaa näin:

Tunnusomaista diabetessairaudelle on se, että aineenvaihdunnassa on häiriö ja täten kyky käsitella ravinnon energiaa, siis proteiineja, rasvoja ja hiilihydraatteja on muuntunut. Tämän takia ei voida ilman muuta perustaa diabeettisille henkilöille annettua ravitsemusneuvontaa sellaisiin tuloksiin, joita on saatu terveiltä henkilöiltä, joilla ei ole diabetesta. Tämän takia tässä katsauksessa on pidätytty tekemästä yhteenvetoa niistä tutkimuksista, jotka koskevat terveitä henkilöitä tai niitä, joilla on ainoastaan alentunut glukoosin sieto.

Yleensä tieteellisissä tutkimuksissa pannaan painoa randomisoiduille kliinisille tutkimuksille . Tällaisilla sokkotutkimuksilla on diabeteksen suhteen rajoituksensa.

• Ei ole ollenkaan varmaa, että ne diabeettiset henkilöt, jotka valitsevat osallistumisen pitkäkestoisiin ravitsemuskokeisiin, olisivat mitenkään kaikkia diabeettisia henkilöitä edustavia.
• Randomisoidut tutkimukset ovat usein vaatineet osallistujilta niin tiukkaa kokonaisvaltaista ravintotalouden kontrollia, että on vaikea soveltaa saatuja tuloksia arkipäivän olosuhteisiin.
• On käyännössäkin vaikea suorittaa randomisoituja tutkimuksia, jotka kestävät useita vuosia ja täten ei ole voitu saada sitäkään, mikä olisi pitkäaikaisteho esim diabeteksen komplikaatioihin.

Eräs toinen tämän SBU-raportin tärkeä tietolähde on ollut kohorttitutkimukset. On kartoitettu suurehkon joukon ravintotottumuksia niiltä, joilla on diabetes tai alentunut glukoosin sieto. Seurantaa on pidetty vuosia ja erilaisia tapahtumia rekisteröity( diabetes komplikaatioita ym) . Tällaisten tutkimusten heikkoutena on se, että isot ryhmät eriävät ruokatavoiltaan. Tupakoinnin tai fyysisen aktiviteetin vaikutus tuloksiin voidaan justeerata matemaattisesti.
Hyvin harvoin kuitenkaan on tehty korjausta sosioekonomisen statuksen esim koulutuksen suhteen, mikä kuitenkin liittyy sydän- ja verisuonitautien ja kuoleman riskiin.

Jotkut tutkimukset voivat olla kvaliteetiltaan erittäin hyviä. Jotkut taas erittäin relevantteja . Jos eri tutkimukset tukevat toisiaan, niiden tulkkauksessa on silloin vähemmän ongelmia ja päinvastaisessa tilanteessa merkitsee tutkimuksen kvaliteetti. Diabeettisten henkilöiden ravintotutkimuksessa on erityinen ongelma juuri tutkimuksien relevanssi. Vain muutama tällainen tutkimus on viety läpi Ruotsissa. Mikä relevanssi taas on muista maista ja erilaisista ruokakulttuureista peräisin olevilla tutkimuksilla, kun on kyseesssä ruotsalaiset ravitsemusohjeet?

Jotkut tutkimukset on tehty hyvin kapeaspektrisellä väestöllä, kuten esim sairaanhoitohenkilökunnalla. Miten edustava taas on sairaanhoitohenkilökunta suurta diabeetikkoryhmää ajatellen?

SBU on valinnut ottaa yhteenvetoonsa mukaan kaikki tutkimukset, joita on suoritettu, mutta on myös arvioinut niiden relevanssin ruotsalaisten olojen suhteen.

Food Frequency Questionnaire-kaavaketta käytettiin useimmissa tutkimuksissa mitattaessa ravinnon saantia (= födointaget; sitä mitä henkilö söi).Tämän toistettavuus ei ollut oikein hyvä samallakaan yksilöllä.
Joihinkin kokeisiin merkattiin komplianssi, pitäytyminen suosituksiin. Tutkimuksista poisjäämistä oli usein paljonkin. Joskus oli tehty vain kerran ravitsemuksellinen kartoitus, vaikka seuranta olisi kestänyt useita vuosia, jopa 20 vuotta ilman että olisi kontrolloitu, onko henkilö muuttanut ravintotottumuksiaan vai ei. ( Siis suoranaista epätieteellisyyttä).
Tällaiset moninaiset metodiongelmat aiheuttivat sellaista taustahäiriötä ravinnonsaannin mittauksiin, että kovasti väheni mahdollisuudet havaita jotain todellisia yhteyksiä diabeettisten henkilöitten ravinnon ja terveyden kesken .